Sisällön tarjoaa Blogger.

Toivotetaan tervetulleeksi vuosi 2017

Toivotimme uuden vuoden tervetulleeksi oikeastaan jo eilen lasten kanssa juhlien. Eiliseen päivään kuului mm. Elokuvia, tortillojen syömistä,lapsia, leikkejä, ihania vieraita ja ennen kaikkea yhdessä oloa. Rakastan perhettäni ja se teki eilisestäkin päivästä ihan huippu mukavan. Unohtamatta sitä, että mulla on ihania ystäviä ja ihana sisko, jonka osallistui myös meidän uuden vuoden juhlintaan. Eilinen  alkoi siis jo kello 6 noustiin ylös, juotiin kahvit ja ruokittiin lapset.

Aamu meni oikeastaan lasten ohjelmilla ja leikeillä. Puolilta päivin Vesa lähti Tuukan kanssa uimaan paikalliseen uimahalliin. Minä lähdin Eliaksen kanssa hakemaan siskoani toiselta paikkakunnalta. Samalla reissulla kävin vielä ostamassa viimeiset uuden vuoden jutut ja kengät.

 Kotona meil olikin jo vieraita ja aloin tekemään siskoni kanssa niitä suussa sulavia tortilloja. Lopulta päästiin syömään ja sen jälkeen Vesku otti Tuukan taas mukaan ja lähtivät kolmisin veljensä kanssa metsästämään autolla raketteja tai no oikeastaan katsomaan niitä. Mä jäin Eliaksen ja siskoni kanssa kotiin.

 Me sitten juteltiin ja tehtiin niitä tyttöjen juttuja. Illalla kun pojat tulivat takaisin. Oli lasten nukkumaan meno aika. Iltatoimien jälkeen sänkyyn nukkumaan. Ah. Se oma aika aikuisten kesken. Katsoimme elokuvan ja herkuteltiin. Vuoden vaihtuessa eli klo 24 menimme ulos katsomaan ilotulitusta ja avasimme skumpan. Yritettiin ottaa kuvia, mutta aina ne jotenkin epäonnistui. Sen jälkeen tultiin vielä sisälle ja vieraat paitsi siskoni lähtivät.

 Ei mekään enään sen jälkeen kauan valvottu, koska tiedossa oli aikainen aamu lasten kanssa. Sunnuntaina sitten sain viestin, jossa toivotettiin hyvää uutta vuotta ja , että olen voittanut hellapoliisin arvonnassa. Jei. Päivällä lähdettiin mun tädin luokse syömään. Hän tarjosi meille lihaa, peruna-kukkakaali-porkkana juttua, feta salaattia, perunasalaatin ja juomaksi vettä. Jälkiruokana oli pannukahvia ja torttuja. Siinä ruokailtiin ja juteltiin. Muutaman tunnin jälkeen olikin taas kotiin lähdön aika. Kotona touhuiltiin lasten kanssa.

 Illalla katsottiin Housea Veskun kanssa ja mentiin aikaisin nukkumaan. Siinäpä oli meidän vuoden vaihde noin suurinpiirtein. Tänään ajattelin vähän siivota ja tuulettaa liinavaatteita kun ulkona on pakkasta.
Viikonlopun jäljiltä vielä väsyneenä ajattelin katsoa 24 h elossa, ku en ole katsonut niitä viel yhtään. Onneksi on YLE areena. Eliaskin nukkuu ja Tuukka on hoidossa niin saa hetken hengähtää. Tosin sitten kun Elias herää. Me kyllä aletaan vähän siivota ja ruokaakin pitäis jossain vaiheessa tehdä. Täytyy tämä blogi kans viel viimeistellä.


 Haluaisin kuitenkin vielä kertoa, mitä vuosi 2016 toi tullessaan. Se toi elämää mullistavia asioita. Vuotena 2016 Syntyi ihana yli viiden kilon poikani Elias, joka tuli rikastuttamaan äidin, isän ja isoveljen elämää. Muutimme myös toiselle paikkakunnalle. Tämä uusi paikkakunta on ihanan pieni ja kotoisa. Uusi kotimme on vuokra- asunto, mutta en usko tämän jäävän pysyväksi kodiksi. Vielä mahtuu vuoteen paljon muistoja. Itkua,naurua,epäonnistumisia, onnen ja surun kyyneleitä, pettymyksiä ja niitä onnellisia asioita. Tuukkakin täytti 3 vuotta ja saa tosiaan hoitaa isoveljen roolia. Ehkä surullista tässä on se, ettei äiti koskaan ehtinyt näkemään Eliasta. On meinaan niin kiltti ja mahtava poika. Aina yhtä hymyä. Vuosi on opettanut olemaan nöyrä, kiitollinen ja antamaan anteeksi. Toivon vuodelta 2017, että minä ja läheiseni oltaisiin terveinä. Toivon sitä oikeastaan kaikille ihmisille. Toivottavasti uusi vuosi tulee olemaan onnellinen ja rikastuttava kokemus. Ainakin tänä vuonna tuleva kummityttöni saa nimen, ehkä jo lähiaikoina. Ja olihan tuolla arvonnan voitolla mukava aloittaa vuosi. Toivon lukijoilleni ihanaa alkavaa vuotta. Pitäkää toisistanne huolta. Olette minulle kullan arvoisia. ❤️



  #SOFIAKII



5 kommenttia