Sisällön tarjoaa Blogger.

Muutto toiselle paikkakunnalle

Aika taas kulunut liian nopeaan. Vauva-arki vie kaikki mehut muusta "ylimääräisestä" tekemisestä. Tänään kuitenkin ajattelin kertoa teille meidän uudesta kodista,jossa siis olemme asuneet 2kk. Olemme samalla muuttaneet toiselle paikkakunnalle. Asuimme entisellä paikkakunnalla rivitalo kaksiossa. Rakastin sen pihaa ja ympäristöä,sillä uusi kotimme on kerrostalo ja vielä suht metsässä ja ikäväksi tässä ei ole kovinkaan kaunis piha,johon loppujen lopuksi en enää edes jaksanut perehtyä. Kohta kuitenkin tulee talvi.Ehkä ensikesänä voisi tuo "takapiha" saada uuden ulkokuoren. Mutta siis syy muuttoon on varmasti ollut vaihtelu ja se,että äitiysloman jälkeen ajattelin lähteä opiskelemaan ja tästä on lyhyt matka esimerkiksi Turkuun,jossa on paljon koulutusmahdollisuuksia. Tulevaisuuden kannalta muutto oli  siis oikein hyvä ratkaisu. Esikoinen aloitti täällä uudessa päiväkodissa ja on sopeutunut todella hyvin. Me sitten kulutetaan vauvan kanssa päivää kotona ja vauvakerhoissa. Onneksi monella paikkakunnalla tarjotaan kotiäideille myös näitä kerhoja ja erilaista toimintaa lasten kanssa. Tämä kaikki siis syynä blogini hiljaisuudelle ja oikeastaan jos totta puhutaan niin nytkin ravaan vauvan ja koneen välillä, tämä #ihanakamalakiireinenvauva-arki. Ja niinkuin jo aikaisemmin kerroin asumme siis kerrostalossa (vanha talo) alimmassa kerroksessa. Meillä on tässä kolme huonetta ja keittiö. Täytyy sanoa,että on kyllä luksusta asua kolmiossa,vaikka rivitalo olisikin ollut kivempi. Elämäni kovimmat kuukaudet olivat kesällä kuumassa kaksiossa ja kaikki nukuimme samassa huoneessa. Aina kun vauva heräsi, nousi myös esikoinen. Toivon ettei kenenkään tarvitse kokea sitä rumpaa. Nyt muutonmyötä tilanne siis rauhoittunut.Esikoisella on omahuone.



 Tässä teille muutama kuva kurkistus meidän uuteen kotiin. 



Tässä kuvaa meidän keittiöstä,jossa uusi lattia ja dc fixattu kaapit ja laatikostot.


Keittiönpöytä <3


Kuvakollaasia. Ps. Meillä poreamme <3




Lastenhuoneessa uusi sänky. 
Lastenhuoneesta. Muumifanin sohva.

Lopuksi vielä; Seuraavassa postauksessa tulen kertomaan kokemuksia ihanasta vaahtis avainnauhasta,jonka saa kaulaan. Ja sitten Vauvan uudesta purukorusta. Samalla kerron kuka niitä tekee. Pysykäähän kuulolla. Ensimakua tulevaan ! 



Kuvan vaahtis avainnauha <3


                                                      #SOFIAKII