Sisällön tarjoaa Blogger.

UHMA tuli taloon

Poika heittäytyy lattialle ja kieltäytyy kaikesta. Sitten kun äiti antaa huomiota pikkuveljelle, niin sehän ei tietenkään sovi. Sillä aikaa tehdään tuhmuuksia,kuten tyhjennetään lattialle koko vaatekaappi. Välillä on todella turhauttavaa ja voimia vievää tapella lapsen kanssa asioista,joita hän ei yksinkertaisesti saa tehdä. Jossain on mentävä raja,kuten siinä,ettei sitä kaappia tyhjennetä tai leluja heitellä. Olen kuitenkin antanut pojalleni mahdollisuuden  myös valita ja päättää itse tietyissä asioissa,kuten mitä hän haluaa pukea päälle tai syökö aamupalaksi leipää vai puuroa. Pukemisessakin on se raja,ettei yövaatteita pueta päiväksi. Voin kertoa,että äitiyden myötä olen oppinut rakastamaan kauppareissuja ilman lapsia. Etenkin kun nykyään kaupassa oleminen uhmäikäisen kanssa on melkoisen puuduttavaa. Esimerkkinä. Oltiin kaupassa, poika juoksi suoraan leluhyllylle ja otti auton. Kielsin ottamasta. Poika heittäytyy maahan ja huutaa " MÄ HALUAN!"Niin varmasti haluat joo,mutta äiti ei sitä nyt osta. Sitten poika väkisin syliin ja kassalle.




Huonosti nukuttujen öiden jälkeen on välillä todella raskasta aloittaa aamu sillä,että poika kiukuttelee. Etenkin hoitoon lähteminen on hyvin hankalaa välillä. Heittäydytään lattialle ja huudetaan " EI HOITOON." Ymmärrettäväähän se varmasti on,ettei lapsi halua hoitoon,kun äiti on kotona. Toisaalta en jaksaisi sitäkään,että valvon vauvan kanssa yöt ja Tuukan kanssa päivät. Tuukka lopetti päiväunet todella aikaisin,eikä häntä kyllä hoidossakaan saada nukkumaan päiväunia.Melkein joka kerta valitettavasti sen huomaa kotona,ettei poika ole taaskaan nukkunut.Jatkuvaa kiusantekoa ja kiukkua.

Luojalle tästä kiitos.En ole ainut, joka kokee lapsen uhman raskaana. Nostan hattua kaikille äideille, jotka kamppailevat uhmaikäisen lapsen kanssa tällähetkellä. Helppoahan se ei todellakaan ole. Uhma on kuitenkin opettava vaihe niin äidille kuin lapselle.

Ei kommentteja