Sisällön tarjoaa Blogger.

MY DAY !

Ruusu rakkaalta <3
 Oletteko koskaan ajatelleet,että joku aamu sitä vaan herää vuoden vanhempana ja kokeneempana. Täytin siis sunnuntaina 25 vuotta. Tämän kaiken lisäksi mulla oli lapsivapaa,kun poika oli isällään. Sain siis nukkua pitkään,juoda aamukahvin rauhassa ja rentoutua. Päivällä käytiin mieheni kanssa kirppareilla ja syömässä. Tosin olen alkanut varomaan tonne kirpputorille menemistä kun aina jotain tarttuu mukaan, etenkin nyt kun koitan päästä vanhoista eroon. Täytyy taas myöntää,että kyllä sieltä taas vaan vaatetta tarttui mukaan. Iltapäivällä meille tulikin sitten kahville vieraita, juuri kun isäni perheineen astui sisälle meijän kahvin keitin irtisanoutui tehtävästä. Ei siinä auttanut muu kun lähteä uutta keitintä hakemaan. No tulipahan sekin hankittua,tai oikeastaan sain sen isältä sitten vielä lisänä lahjaksi. Kaiken hässäkän jälkeen sitten lopulta herkuteltiin ja kahviteltiin. Iltaa kohden porukka lähti kotiin ja me käytiin vielä saunassa ja katsottiin elokuvaa. 



Kuvia päivästäni,jolloin vanhenin vuodella 

Nukuin pitkään..
Tarjolla 

Kahvia
Teetä
Jaffaa

Kinkkupiirakkaa
Kalakierteitä
Prinsessakakkua
Mansikka juustokakkua
Pullaa
Karkkia




Lahjaksi

Suoristusrauta
Kahvinkeitin
Suklaata
Rahaa
Muumimuki
Bluetooth kaiutin
Meikki pussukka



Onko  muilla juhlittu aikuisiällä enään synttäreitä ?


4 kommenttia