Sisällön tarjoaa Blogger.

Pojan 1-vuotis synttärit

Taas onkin vähän aikaan kun olen viimeksi kirjotellut tänne. Hetki sitten ajattelin lopettaa koko bloggaamisen kun ei meinaa keksiä mitään järkevää aihetta tai kirjoitettavaa. Meille on tapahtunut huikeita juttuja viime aikoina,mutta kuten otsikosta voidaan lukea tämä teksti tulee olemaan synttäreistä. Kerron seuraavassa postauksessa mitä meille on tapahtunut kahden kuukauden sisällä. Mutta nyt aiheeseen eli poikani ihka ensimmäiset synttärit olivat tänään. Hän on syntynyt tosin 24.9, mutta näin viikonloppuna on mukavampaa juhlia, kun läheisillä ihmisillä ei ole töitä. Nonniin elikkäs tänään täällä meidän pojan synttäreitä oli juhlimassa reilu 20 henkeä. Mukana läheiset ja kummit. Juhlat alkoivat klo 13.00 ja viimeiset vieraat lähtivät viiden jälkeen. tarjolla oli kinkkupiirakkaa,kakkua,sipsejä,poppareita,karkkia,keksejä ja omenapiirakkaa. Juomaksi oli suklaateetä,kahvia,mehua ja limua.Erityistä syntymäpäivä ohjelmaa meillä ei valitettavasti vielä ollut, koska poika on vielä niin pieni,mutta isommat lapset leikkivät pallomeri palloilla ja söivät. Aikuiset sylkyttivät poikaa, keskusteli ja söi. Lahjaksi poika sai ihania vaatteita ja etenkin tähtikuvioiset olivat ihastuttavia, leikki autoja,pehmolelun,legoja,rahaa,palikoita yms. Oli mukava, että poika sai legoja,nyt voidaan pikkuhiljaa alkaa kokeilemaan jotain rakennelmia. Tässä näin lyhyesti synttäreistä muutaman kuvan kera, olkaapas hyvät. 

Lisää kuvateksti


Kortteja.



Kakku <3

Tähtikuvio <3

Kinkkupiirakka.

Herkkuja.

                
Kuvakollaasi.   

6 kommenttia

  1. Ihania herkkuja ja onneksi olkoon!=)

    VastaaPoista
  2. Oi kuinka hauskan näköiset kekkerit teille! :) Onnea 1-vuotiaalle!

    VastaaPoista
  3. Hyvältä näyttää tarjoilut! Mä sain kunniatehtävän suunnitella ja tehdä kummityttöni 1-v synttäreille kakun, joten kiva bongailla ideoita.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Noniin.kuulostaa kivalta. Laitahan kuvia sitten :-)

      Poista